keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kasvis-kaalilaatikkoa


Yhteisestä toivomuksesta päätettiin tehdä kaalilaatikkoa, ensimmäistä kertaa elämässämme. Lihaton sellainen ja linssejä halusimme mukaan. Alla yhteiskuvassa raaka-aineet.

Punaisia linssejä, kaalia, porkkanaa, suppilovahveroita, sipulia, ja makua antamassa soijaa, kasvislientä sekä siirappia.

Keitä linssit kypsiksi paketin ohjeen mukaan, määrä oli ehkä pari desiä. Timotej siivutti n puolikkaan kaalin ja raastoi muutaman pienen porkkanan. Pari kourallista suppiksia ja yksi sipuli pilkottuna. Kuullotin kaalisilppua voissa ja kun suikaleet näyttivät vähän läpinäkyviltä siirsin isoon kulhoon. Suppikset sekä sipulit myös pannun kautta samaan kulhoon ja tietenkin keitetyt linssit.

Mukaan 1-2 rkl siirappia, 3 dl kasvislientä, jonka maustoin kevyesti soijalla, musta- ja valkopippurilla. Uuniin noin tunniksi:

Ennen uunia
Hyvää tuli, mutta ensi kerralla ehkä kaalit vielä hienommiksi suikaleiksi ja hieman enemmän väriä niihin paistinpannulla. Tästä satsista olisi riittänyt hyvin neljälle, joten illallisen lisäksi kaalilaatikkoa on riittänyt Timotejlle lounasevääksikin.


Ja tietenkin puolukkaa päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti