torstai 7. helmikuuta 2013

Pulled pork hampurilaiset omatekoisella BBQ-kastikkeella Super Bowlin kunniaksi

Nuorempi sukupolvi kävi maanantaina illallisella. Tiesin nuoren miehen valvoneen edellisen yön ja katsoneen amerikkalaisen jalkapallon finaaliottelun, Super Bowl, ja niinpä sen kunniaksi tarjolla oli erittäin amerikkalainen ateria.


Pulled pork (revitty possu) on vanha juttu, oikea klassikko, joka on viime aikoina löytänyt tiensä vähän joka ruokablogiin, nyt siis tännekin. Possu tyypillisesti päätyy sämpylän sisään ja saa reilusti grillikastiketta niskaansa. Homma on todella helppoa, muttaa aikaa se vie. Onneksi ei kuitenkaan aktiivista tekemistä, lähinnä odottamista, mutta ei ole mitään pikaruokaa.


Minä ostin sunnuntaina reilu kilon porsaan kassleria ja keitin sitä nelisen tuntia illan mittaan, samalla muuta puuhaillen. Näin se menee: kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi, laita liha kiehuvaan veteen. Mahdollisesti muodostuva vaahto kannattaa 'kuoria' pois ennen kuin lisäät kattilaan pari sipulia palasina ja muutaman valkosipulin kynnen. Anna kiehua kannen alla hiljalleen kolme-neljä tuntia. Nosta liha pois vedestä. Revi parin haarukan avulla 'säikeiksi'. (Ja itse kun tekee niin tässä vaiheessa voi vihoviimeisetkin rasvat nyppiä pois.)


Voit joko tarjoilla heti, siinä tapauksesa sekoita liha ja BBQ-kastike, kuumenna. Minä laitoin sekä lihan että BBQ-kastikkeen jääkaappiin odottamaan seuraavaa iltaa.

Kastikkeen sävelsin pitkälti omasta päästäni, mutta sanoisin että aika perinteinen soosi tuli. Jotenkin näin: kuullotin sipuli- ja valkosipulisilppua öljyssä (yksi sipuli ja 2-3 kynttä). Lisäsin purkillisen tomaattimurskaa, 2 rkl soijaa, 2 rkl punaviinietikkaa, 1 rkl Worchesterkastiketta, yhden murskatun kuivatun chilin, desin verran siirappia, pienen purkin tomaattipyrettä, vähän suolaa ja mustapippuriakin. Ei tullut kirjoittetua ylös silloin kun sitä väsäsin, mutta luulen että tuossa tuli kaikki ainekset. Keittelin seosta vajaan tunnin. Vedin sitten sauvasekoittimella melko sileäksi.


Tarjoiluhetken koittaessa sekoita kastike ja liha ja kuumenna. Mä sekoitin ne uunivuoassa, laitoin folion päälle ja annoin muhia kolmisen varttia ruokailijoita odotellessa. Toki nopeampi tapa kattilassa liedellä toimii ihan yhtä hyvin.

Tarjoile sämpylän sisällä/puolikkaan päällä. Lisukkeeksi esimerkiksi cole slaw kaalisalaattia, marinoituja punasipulirenkaita (molemmat kotitekoisia), suolakurkkuja tai mitä nyt sattuu mieli tekemään.



Sämpylät halkaisin ja kuumensin leikkuupinta ylöspäin uunissa grillivastuksen alla. Ja kuten kuvista näkyy jokainen kokosi ateriansa oman maun mukaisesti, Timotejn malli näyttää jääneen kuvaamatta, maistuva se(kin) oli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti