tiistai 3. syyskuuta 2013

Pintxos suomalaisittain

Vuosi sitten kesällä kiersimme baskimaata ja ihastuimme paikallisiin tapaksiin, pintxoksi niitä kutsutaan. Sunnuntaina vieraille alkupalaa miettiessä muistui mieleeni nämä pienet leipäset ja niinpä tein neljää eri sorttia. Pintxo (tai pincho espanjaksi) on tyypillisesti leivän päälle koottu annos jossa kokonaisuutta pitää kasassa coctailtikku. (Tikun yksi käyttötarkoitus lienee myös siirtää pintxo baarin tiskille ja tiskiltä asiakkaan lautaselle.)


Sardiinia öljyssä, ranskankermaa, grillattua paprikaa ja musta oliivi. Sardiiniksi valitsin espanjalaisen, oli muuten hyvää, selvästi parempaa kuin pohjoismaissa pakatut.


Serranokinkun sisällä homejuustoa (tässä tapauksessa black castello) ja päällä cantaloupemelonin pala.

Nuo kaksi edelliset olivat tosi helppoja tehdä, kahdessa seuraavassa piti jo sekoittaa ainesosia... mutta nopeita nämäkin. Ja mössöt tein etukäteen valmiiksi jäääkaappiin odottamaan. Itse pintxot kokosin ½-1 tuntia ennen tarjoilua, sen ajan odottivat huoneen lämmössä.


Tonnikalaa öljyssä (sekin espanjalaista), turkkilaista jugurttia, keitettyä kanamunaa, sinappia ja suolaa. Koristeena kirsikkatomaatin puolikas ja coctailkapris.


Hienonnettua artisokansydäntä, maitorahkaa, muutama tippa tryffeliöljyä, suolaa ja päälle chorizomakkaraa ja ruohosipulia.



Hyviä olivat, kiitos arla.se resepteistä. Saman linkin takaa löytyy muitakin ideoita pintxoihin, pohjoismaalaiseen tyyliin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Syyskuu on alkanut ja niin ollen myös leikkokukkakausi. Ensimmäiseksi maljakkoon pääsivät gerberat, tulppaaneja odotellessa.....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti