perjantai 2. tammikuuta 2015

Peuraa ja kaikkea muuta hyvää

En tiedä miten tätä kuvaisi. Paljon kaikkea hyvää yhdellä lautasella on ehkä paras kuvaus. Kaikki lähti liikkeelle siitä kun huomasimme että vielä on yksi paketti peuraa pakkasessa (kiitos M ja T K...nen!). Pienen surffaamisen jälkeen tämä idea löytyi Allt om mat lehden nettisivuilta. Monta vaihetta, kuulosti työläältä, mutta meni aika helposti ja maistui taivaalliselta!


Resepti tulee osissa, siten löydän kiinnostavat osat myöhemminkin helposti. Tässä ensin liha.


Hiero lihan pintaan maustesekoitus jossa on yksi ruokalusikallinen kutakin: suolaa, kuivattua timjamia, mustapippuria, murskattuja katajanmarjoja ja fenkolin siemeniä. Ruskista lihan pinta paistinpannulla. Kypsennä sen jälkeen 125 asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila on 54 astetta (vei puolisen tuntia). Laita folioon lepäämään 10-15 minuutiksi sillä aikaa kun viimeistelet lisukkeet.


Aika hyvä kypsyysaste ja mureatakin oli. Not so very much bad at all! Lautasella myös pikkelöityjä vihanneksia (keltajuurta, butternut kurpitsaa ja pikkusipuleita), kurpitsasosetta, raakoja ja paistettuja herkkusieniä, friteerattuja pankoperunoita ja krassia.

Aivan uskomatonta miten pätevät kokit pystyvät luomaan tällaisia yhdistelmiä, siihen ei riitä minun taitoni, mutta mä oon aika hyvä copy-paste linjalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti