torstai 17. marraskuuta 2016

Thanksgiving dinner etuajassa

Olemme monta kiitospäivää viettäneet USAssa, mutta emme koskaan kokanneet perinteistä kiitospäivän illallista. Nyt päätettiin tehdä se - etuajassa tosin. Pöydässä kuulunee olla kalkkunaa, perunamuusia, vihreitä papuja ja karpalo(kastikett)a. Ei siis muuta kuin ostoksille ja sitten ruoanlaittoon. Tosin emme ostaneet kokonaista kalkkunaa ja lisukkeisiin yritimme löytää jotain uutta jujua. Inspiraatio löytyi amerikkalaisista blogeista/nettisivuilta.

Tältä lopullinen annos näytti:



Kalkkunaa olemme vuosikymmeniä tehneet 90-luvun alussa kehittelemäni reseptin pohjalta:



Kalkkunafilee 170 asteisessa uunissa kunnes sisälämpöitla 63 astetta. Folioon vetäytymään n 20 minuutiksi ja sen jälkeen leikkasin ohuiksi siivuiksi.

Tällä kertaa pari pientä muutosta. Ensiksikin: luin jostain että kalkkunaa pintaan kannattaa sivellä majoneesia. Ajatuksena että se tuo makua ja kuoruttaa kevyesti niin että liha pysyy mehevänä. Toimii. Toinen oli että korvasin tuon oman kastikkeeni karpalokastikkeella kiitospäivän kunniaksi. Molemmat sopivat hyvin linnun seuraksi, tykkään kyllä tosta omasta tosi paljon. Vaikka pliisun näköistähän se on, valkoista kastiketta valkoisen lihan päällä.

Lisukkeiden reseptejä tulossa lähipäivinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti